COVID-19 - Heinakauppa.fi
Koti » COVID-19

COVID-19

Vallitsevan koronavirustilanteen vuoksi kotijakelupakettien kysyntä on kasvanut. Nyt voit tilata heinäpaketin suoraan kotiovellesi, vaikka olisitkin koronakaranteenissa kotona tai et muusta syystä voi asioida noutopisteessä.

MATKAHUOLTO

Matkahuolto on informoinut, että paketit kulkevat normaalisti sekä noutopisteisiin että kotioville eikä näköpiirissä ole kuljetusaikojen pidentymisiä tai viivästymisiä.

Matkahuollon kuljettajat jättävät paketin ovelle ja odottavat hieman kauempana, kunnes vastaanottaja avaa oven.

Matkahuollon asiakaspalvelijat ja kuljettajat eivät käsittele vastaanottajan henkilöllisyystodistusta tai puhelinta.

Toistaiseksi vastaanottajalta ei pyydetä allekirjoitusta, vaan Matkahuollon asiakaspalvelija tai kuljettaja merkitsee paketin vastaanotetuksi järjestelmään.

Tällä hetkellä ei ole tiedossa, että koronavirus olisi tarttunut pakettien välityksellä. THL kertoo, että pintojen osuus viruksen leviämisessä ei ole merkittävä, sillä virus ei säily tartuttavana pinnoilla pitkään, etenkään vaihtelevissa lämpötiloissa.

POSTI

Posti kulkee tällä hetkellä täysin normaalisti eikä koronavirustilanne ole vaikuttanut pakettien kulkuun.

Kotitoimituksissa normaalista poiketen lähetystä ei luovuteta vastaanottajalle käteen, vaan Postin kuljettaja soittaa ovikelloa ja asettaa lähetyksen oven eteen. Kuljettaja odottaa muutaman metrin päässä, kunnes asiakas vastaanottaa lähetyksen.

Kuljettaja ei pyydä vastaanottajalta allekirjoitusta, vaan toimitus kirjataan kuljettajan toimesta Postin järjestelmään.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

(0)
Scroll to Top